EMDR:n lähtökohtana on ajatus, että aivoilla ja hermostolla on luontainen kyky käsitellä vaikeita kokemuksia, toipua niistä ja vähitellen liittää niitä osaksi omaa elämäntarinaa. Jos trauma on keskeyttänyt tämän prosessin, kokemus voi jäädä aktivoitumaan nykyhetkessä. Silloin pienikin muistutus voi herättää voimakkaita tunteita, kehollisia reaktioita tai ajatuksia, vaikka tapahtumasta olisi kulunut vuosia. EMDR-terapiassa tätä luonnollista toipumisprosessia voidaan tukea.
EMDR-terapia (Eye Movement Desensitization and Reprocessing, suomeksi silmänliikkeisiin perustuva traumamuistojen uudelleenprosessointi) on Francine Shapiron vuonna 1987 kehittämä menetelmä, joka tunnetaan erityisesti traumojen ja traumaperäisen stressihäiriön (CPTSD ja PTSD) hoidosta. Sitä käytetään nykyisin myös monien muiden kuormittavien kokemusten ja oireiden hoidossa.
Työskentely on vaiheittaista ja etenee aina turvallisuus edellä. Ennen varsinaista traumatyöskentelyä vahvistetaan yleensä vakautta, tunnesäätelyä ja turvallisuuden tunnetta.
Työskentelyn aikana käytetään kaksipuoleista stimulaatiota, kuten silmänliikkeitä, vuorottelevia ääniä tai kevyitä naputuksia. Menetelmää voidaan käyttää menneisyyden kokemusten käsittelyn lisäksi myös nykyhetken oireiden, kielteisten uskomusten sekä tulevien tilanteiden ja voimavarojen vahvistamiseen.
Tavoitteena ei ole poistaa muistoa, vaan tukea sitä, että sen vaikutus nykyhetkeen voi vähitellen muuttua. Kun kokemus on saanut tulla käsitellyksi, niin traumaattinen muisto muuttuu vähitellen tavalliseksi muistoksi, eikä kuormita nykyhetkeä enää samalla tavalla.
Monet kuvaavat kokemusta siten, että asia tuntuu kaukaisemmalta. Muisto säilyy, mutta siihen liittyvä kehollinen kuormitus, pelko tai häpeä voi vähentyä. Samalla tapahtunutta on mahdollista ymmärtää uudella tavalla, eikä se määritä itseä samalla tavalla kuin aiemmin.
Terapeutin tehtävänä on huolehtia siitä, että etenemme sinun tahdissasi. Tarkoitus ei ole kiirehtiä vaikeimpien muistojen äärelle, vaan rakentaa riittävästi vakautta ja turvallisuutta, jotta työskentely on mahdollista.
https://traumaterapiakeskus.com/emdr-psyykkisten-traumojen-hoidossa/
DBR:n ydin on: Keholla ja hermostolla on mahdollisuus saattaa loppuun kesken jäänyt puolustusreaktio.
Joskus ihminen tietää järjellä olevansa turvassa, mutta keho reagoi silti kuin uhka olisi yhä läsnä. Voi säpsähdellä herkästi, jännittyä, lamaantua tai olla jatkuvasti valppaana ilman, että siihen löytyy selkeää syytä. DBR-terapia on kehitetty juuri tällaisten voimakkaiden stressi- ja traumaperäisten hermoston reaktioiden ymmärtämiseen ja hoitamiseen.
Voimakkaat stressi- ja traumatilanteet käynnistävät hermostossa automaattisen suuntautumis- ja suojautumisreaktion jo ennen tietoista ajattelua tai tunnetta. Jos tilanne on ollut ylivoimainen, puolustusreaktio voi jäädä kesken. Silloin keho ja hermosto voivat jatkaa toimintaansa kuin vaara olisi edelleen läsnä. DBR-terapiassa työskennellään juuri tällä kaikkein varhaisimmalla tasolla. DBR:n kehitti psykiatri Frank Corrigan.
"Minun ei tarvitse käydä kaikkea uudelleen läpi."
DBR:ssa edetään hyvin hitaasti, joka tukee läsnä olemisen kykyä. Ei pyritä voimakkaaseen altistumiseen, eikä kaikkea tarvitse kertoa yksityiskohtaisesti. Työskentely etenee rauhallisesti asiakkaan tahdissa.
"Jokin sisälläni rauhoittui."
Kun keho ja hermosto saavat turvallisesti saattaa loppuun kesken jääneen puolustusreaktion, moni kuvaa jännityksen vähenevän tai hengityksen vapautuvan.
"Kehoni uskoo vähitellen olevansa turvassa."
DBR auttaa kehoa ja hermostoa vähitellen palaamaan rauhan ja turvan kokemukseen.
DBR tarjoaa mahdollisuuden siihen, että et joudu palaamaan menneisyyteen väkisin –
vaan kehosi saa vihdoin rauhan siinä kohdassa, jossa se joskus joutui keskeyttämään suojautumisen.
Tämän vuoksi se sopii hyvin mm kompleksiseen traumaan, dissosiaatioon, kiintymyssuhdevaurioihin ja tilanteisiin, joissa muu traumatyöskentely on ollut liian kuormittavaa.
Lisää tietoa DBR-terapiasta:
Deep Brain Reorienting – virallinen sivusto
Useimmat tunnistavat kokemuksen, jossa yksi puoli haluaa jotakin ja toinen vetää toiseen suuntaan.
"Järjellä tiedän, mitä pitäisi tehdä, mutta jokin minussa estää."
"Osa minusta haluaa lähteä, mutta osa ei uskalla."
IFS-terapiassa näitä kokemuksia kutsutaan puoliksi tai osiksi. Ne voivat näkyä ajatuksina, tunteina, kehollisina tuntemuksina, mielikuvina tai toimintatapoina. Ne eivät ole merkki siitä, että ihmisessä olisi jotakin vialla, vaan ne ovat luonnollinen osa ihmisen sisäistä maailmaa.
IFS:n lähtökohtana on, että myös vaikeilta tuntuvilla puolilla on ollut tärkeä tehtävä. Ne ovat usein syntyneet suojelemaan ihmistä esimerkiksi kivulta, häpeältä, hylätyksi tulemiselta tai muilta ylivoimaisilta kokemuksilta.
Siksi terapiassa ei pyritä poistamaan tai muuttamaan näitä puolia, vaan ymmärtämään niitä. Kun niiden tarkoitus alkaa vähitellen avautua, myös niiden tapa suojella voi muuttua.
IFS:ssä puhutaan Selfistä eli ydinminuudesta. Sillä tarkoitetaan ihmisessä olevaa luonnollista kykyä kohdata itseään ja muita rauhallisesti, uteliaasti ja myötätuntoisesti.
Vaikeat kokemukset eivät vie tätä kykyä pois, mutta yhteys siihen voi peittyä suojaavien puolien alle. Kun nämä puolet tulevat vähitellen kuulluiksi ja niiden ei enää tarvitse kantaa kaikkea vastuuta yksin, yhteys omaan ydinminuuteen voi vahvistua.
Terapiassa tutustutaan vähitellen sisäisiin puoliin, niiden tehtäviin, huoliin ja tarpeisiin. Samalla tutkitaan, missä tilanteissa ne aktivoituvat ja miten ne ovat pyrkineet auttamaan.
Työskentely etenee rauhallisesti ja asiakkaan tahdissa.
Moni huomaa vähitellen ymmärtävänsä paremmin omaa sisäistä maailmaansa. Sisäinen ristiriita voi vähentyä, itsekritiikki pehmetä ja omiin tunteisiin syntyä enemmän tilaa. Samalla voi avautua enemmän mahdollisuuksia tehdä omannäköisiä valintoja ja elää omien arvojen mukaisesti.
IFS-terapian (Internal Family Systems) kehitti yhdysvaltalainen psykiatri ja perheterapeutti Richard C. Schwartz 1980-luvulla. Nykyisin sitä käytetään laajasti erityisesti traumapsykoterapiassa. Suomessa menetelmä on vielä melko uusi.
Linkki: https://ifs-institute.com/